
Puheeni Nurmijärven kunnanvaltuuston kokouksessa 29.10.2025
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat.
Alkuun haluan kiittää kokoomuksen valtuustoryhmän puolesta kaikkia viranhaltijoita ja valtuutettuja hyvästä ja strategian teossa mukana olleita rakentavasta strategiatyöstä. Tämä on ollut yhteinen ponnistus, ja saamme olla ylpeitä siitä, että pystyimme yhdessä priorisoimaan, karsimaan ja panostamaan asioihin, jotka toimivat suuntaviivoina kunnan päätöksenteossa tulevina vuosina.
Puhumme nimittäin nyt Nurmijärven suunnasta ja identiteetistä. Siitä, millaisena haluamme Nurmijärven tulevaisuudessa nähdä. Ylpeästi Lande ei ole vain slogan. Se on tahtotila, asenne ja lupaus. Lupaus siitä, että Nurmijärvi voi olla yhtä aikaa vankka ja uudistuva, maaseutumainen mutta elinvoimainen, turvallinen mutta rohkea.
Nurmijärvi on aina ollut vähän omanlaisensa. Emme ole kaupunki, emmekä halua teeskennellä olevamme sellainen. Me olemme kunta. Ja hyvä niin. Paikka, jossa voi elää rauhassa, kasvattaa lapsia, tehdä työtä, yrittää ja rakentaa omaa elämää. Meillä voi asua kuin maalla, tai vähän niin kuin kaupungissa. Ja juuri se on yksi meidän vahvuuksista.
Tämä uusi strategia vahvistaa niitä arvoja, joiden varaan Nurmijärvi on aina rakentunut: vastuuta, yhteisöllisyyttä ja yrittämisen tahtoa. Meidän täytyy varmistaa, että Nurmijärvi on kunta, jossa on elinvoimaa ja työpaikkoja. Yritysmyönteisyys ei ole pelkkä sana, vaan tapa ajatella ja toimia. Se näkyy siinä, miten suhtaudumme yrittäjiin, miten kaavoitamme ja miten sujuviksi teemme luvituksen ja yhteistyön. Kun yritykset menestyvät, myös kunta menestyy.
Kun talous on kunnossa, voimme pitää huolta palveluista, kouluista ja ihmisistä. Nurmijärven elinvoima ei kuitenkaan synny pelkästään taloudesta. Se syntyy hyvinvoinnista, yhteisöllisyydestä ja arjen turvallisuudesta. Meidän on huolehdittava, että lapsilla on turvallinen ja liikunnallinen kasvuympäristö ja että nuorilla on tekemistä ja tulevaisuudenuskoa. Siksi on erityisen tärkeää, että strategiassa on tehty selkeä valinta panostaa lapsiin ja nuoriin.
Strategiassa puhutaan rohkeudesta. Rohkeus on sitä, että uskallamme uudistua, kokeilla uutta ja mennä eteenpäin. Rohkeutta on myös tehdä vaikeita päätöksiä kunnan tulevaisuuden toimintaedellytysten turvaamiseksi. Haastavassa taloustilanteessa emme voi vastata jokaiseen haasteeseen tai hyvään ideaan rahallisella panostuksella, vaan meidän täytyy priorisoida tekemistä ja keksiä uusia toimintatapoja.
Hyvät valtuutetut,
Todellinen työ alkaa strategiasta. Paperi ei muuta mitään, ellei sen sisältö näy teoissa. Siksi on oleellista, että strategiassa on asetettu mittarit, joilla voimme jatkuvasti seurata strategian toteutumista. Mittareita on kuitenkin tarkasteltava vuosittain ja myös tarpeen mukaan muutettava niitä.
Toivomme kuitenkin, että joukkoliikenteen kehittäminen lisätään strategiaan. Kilpailutus on lähestymässä, ja kuntalaisten tyytymättömyys nykytilanteeseen on otettava vakavasti. Joukkoliikenteen on oltava toimivaa, saavutettavaa ja arkea helpottavaa. Kehittämisen ei pidä päättyä kilpailutukseen, vaan sen tulee olla jatkuvaa. Myös ikäihmiset tulisi huomioida paremmin strategiassa ja siten kunnan suunnittelussa ja päätöksenteossa.
hyvät valtuutetut,
Meidän tehtävämme on varmistaa, että Ylpeästi Lande näkyy päätöksissä, palveluissa ja kuntalaisten arjessa. Tehdään siis tänään hyviä päätöksiä ja varmistetaan myös jatkossa, että strategia toteutuu käytännössä ja näkyy arjessa. Kiitos.