Julkinen liikenne herää aina tasaisin välein keskusteluun Nurmijärvellä, onhan se keskeinen osa toimivaa kuntaa. Nyt alkuvuodesta keskustelu on jälleen vilkastunut Korsisaaren ilmoitettua uusista hinnoistaan ja muutoksista lipputyyppeihin. Valitettavasti hinnankorotukset ja lippujen ehtojen heikennykset eivät palvele kuntalaisia, vaan ne saattavat jopa vähentää joukkoliikenteen houkuttelevuutta.
Esimerkkinä voidaan mainita sarjalippujen voimassaoloajan merkittävä lyhentyminen. Moni valitsee sarjalipun kausilipun sijaan juuri sen joustavuuden vuoksi. Esimerkiksi epäsäännöllisemmin julkista liikennettä käyttävät hyötyvät tästä vaihtoehdosta. Kuntalaisten kuunteleminen ja käyttäjäystävällisyyden varmistuminen on selkeästi unohtunut matkan varrella.
Samalla hintojen nousu ajaa yhä useamman pohtimaan oman auton käyttöä bussin sijaan. Luultavasti itsekin mietin jatkossa tarkemmin lähdenkö kävelemään bussipysäkille vai nappaanko pihasta auton työmatkalle. Tällainen kehitys ei tue järkevää liikkumista tai kunnan vetovoimaa.
Joukkoliikenteen toimivuus ei ole pelkästään hintakysymys, vaan toimiva joukkoliikenne vaatii jatkuvaa kehittämistä. Vaikka korona-aika vähensi matkustajamääriä niin HSL:n kuin Korsisaaren liikennöimillä reiteillä ja etätyö on edelleen monille arkipäivää, ei palveluiden heikentäminen ole ratkaisu. Sen sijaan on löydettävä uusia tapoja houkutella ja palvella matkustajia.
Esimerkiksi Vantaan kaupungin aiemmin tekemä esitys HSL-alueen tasahinnoittelusta voisi olla kokeilemisen arvoinen. Siinä yhdessä lippuhintaluokassa on pääkaupunkiseutu ja toisessa kehyskunnat, tulevaisuudessa Nurmijärvi mukaan luettuna. Tämä yksinkertaistaisi liikkumista niin kehyskunnista Helsinkiin kuin niiden välilläkin, sekä olisi omiaan parantamaan myös alueen elinvoimaa. Lisäksi on muistettava hyvinvointialueen sisäinen liikkuminen. Esimerkiksi Keusoten keskittäessä palvelujaan eri kuntiin toimiva liikkuminen Nurmijärven ja naapurikuntien välillä korostuu entisestään.
Nurmijärvi on ylpeästi lande, niin kuin sen kuuluukin olla. Vetovoimainen lande ei kuitenkaan voi rakentaa tulevaisuuttaan yksityisautoilun varaan, vaan tarvitsemme toimivaa ja käyttäjäystävällistä joukkoliikennettä. On tärkeää, että tuleviin joukkoliikenteen kilpailutuksiin valmistaudutaan hyvissä ajoin ja pidetään kuntalaisten tarpeet kirkkaana mielessä.
Samalla on luotava painetta HSL-alueelle kehittyä, jotta siihen liittymistä voisi tulevaisuudessa pitää vaihtoehtona. Sitä ennen meidän on kuitenkin varmistettava, että Korsisaari hinnoitteluineen ja yhteyksineen palvelee aidosti kuntalaisia.
Julkaistu Nurmijärven Uutisissa 5.1.2025