Uutena aluevaltuutettuna on tullut paljon pohdittua hyvinvointialueiden tulevaisuutta. Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen kolmas vuosi on nyt alkanut vauhdilla ja uusi valtuusto pääsee pian aloittamaan työnsä. Vastavalittuna valtuutettuna koen, että toiminnan kehittäminen ja uudistaminen on käynnistynyt varsin mallikkaasti ainakin siihen nähden, että vanhasta sote-mallista perittiin yli vuosikymmenen uudistusvaje.
Jo tehdyt ja tulevat uudistukset saattavat monen mielestä tuntua suurilta. On kuitenkin tärkeää muistaa, että näillä toimilla turvataan toimivat palvelut pitkälle tulevaisuuteen. Näitäkään päätöksiä ei voida tehdä hätiköiden, vaan faktatietoon perustuen. Siinä kohtaan mennään pahasti pieleen, kun nähdään pelkästään mahdolliset säästöt sen kummempaa tulevaisuuden visiota. Tällainen päätöksenteko osuu usein itseään vastaan. Muutosta tarvitaan ja se pitää rakentaa toimintamallien kehittämisen ympärille.
Kehityksen suuntana näyttää olevan, että palvelut siirtyvät yhä useammin pyörille ja nettiin. Monelle tämä tuo palvelut lähemmäksi asiakasta kuin aikaisemmin. Digiklinikat mahdollistavat parhaimmillaan hoidon saamisen jopa minuuteissa, omalla kotisohvalla. Kaikkea ei kuitenkaan voida hoitaa iPadin kautta ja siksi onkin ensisijaisen tärkeää, että kehityksestä tehdään asiakaslähtöisesti, inhimillisesti.
Petteri Orpon hallituksen puoliväliriihestä tuli erinomaisia signaaleja palveluiden parantamiseksi. Omalääkärimallin ja palveluseteleiden edistäminen on vahva keino ihmisten palveluiden saatavuuden ja laadun parantamiseksi sekä hoitotakuun toteutumiseksi. Näenkin liikkuvien palveluiden olevan yksi avain ajallaan hoitoon pääsemisessä, eikä meidän pidä rakastua pelkästään fyysisiin tiloihin. Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella onkin nyt syytä keskittyä rakentamaan Suomen parasta hoitoa. Toimivien käytäntöjen soveltaminen esimerkiksi Länsi-Uudeltamaalta ja tiivis yhteistyö hiljattain perustetun omalääkäriohjelman johtoryhmän kanssa on tässä avainasemassa.
Muutos parempaan ei tapahdu yhdessä yössä, vaan maltilla toimivia malleja kehittäen. Palveluiden onnistunut kehittäminen vaati yhteistyötä erilaisten palveluiden tuottajien ja asiakkaiden kanssa. Tällä hetkellä valtakunnallisesti perusterveydenhuollosta noin puolet on yksityisten toimijoiden tuottamaa. Tämän tilanteen vallitessa voisi odottaa, että yhteistyö hyvinvointialueiden ja yksityisen sektorin toimijoiden välillä olisi hyvällä tasolla. Näin ei kuitenkaan ole, vaan yhteistyö takkuaa välillä pahastikin. Eikä Keusote valitettavasti ole poikkeus muun maan tilasta.
Yksi suurimmista esteistä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyölle on vanhentunut ajattelutapa. Moni päättäjä vierastaa yhteistyötä, koska pelkää sen heikentävän julkista terveydenhuoltoa tai nostavan kustannuksia. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa – päinvastoin. Hyvin järjestetty yhteistyö voi tehostaa resurssien käyttöä, parantaisi palveluiden saatavuutta ja laskea kustannuksia.
Tällä hetkellä monet hyvinvointialueet kärsivät resurssipulasta ja joutuvat hankkimaan palveluita kiireellä, kalliilla hinnalla ja usein huonosti suunniteltuna. Tämä ”hankitaan vasta kun on pakko” -malli ei ole kestävä. Sen sijaan tarvitaan pitkäjänteistä suunnittelua ja strategista kumppanuutta yksityisten toimijoiden kanssa.
Odotan innolla valtuustokauden alkamista. Luottamushenkilöillä on tärkeä rooli varmistaa, että muutokset tapahtuu kokonaiskuva huomioiden ja järkevästi uudistaen.